Keskiviikkona iso peli Pyynikillä

Ykkösen kauteen on aikaa enää muutama päivä. Hakan päävalmentaja Harri Kampman muistuttaa, että vielä ei saa ajatuksia päästää AC Oulun kohtaamiseen maanantaina Tehtaan kentällä.

– Nyt kaikki ajatukset ovat vain ja ainoastaan TPV:n kohtaamisessa. Tiedostamme TPV:n vaarallisuuden, joten mielenkiinnolla odotan tätä peliä, Kampman miettii.

TPV ja Haka kohtaavat Suomen Cupin 6. kierroksen ottelussa keskiviikkona kello 18.30 Tampereen Pyynikillä.

– Joukkueemme pelaajatilanne on hyvä. Mitään uusia loukkaantumisia ei viime päivinä ole tullut, Kampman kertoo.

Haka ja TPV eivät ole vielä tämän kevään aikana toisiaan kohdanneet. Keskiviikon cup-pelin voittaja on kilpailussa jo kahdeksan parhaan joukossa.

Sponsorit